Siirry pääsisältöön
Euroopan unionin lippu
European Union

Perustiedot

Valtiomuoto

Unkari on parlamentaarinen tasavalta, jossa toimeenpanovaltaa käyttää hallituksen johtajana toimiva pääministeri. Valtionjohtajana toimii presidentti, jolla on lähinnä edustuksellisia tehtäviä. Unkari jakautuu 19 lääniin, pääkaupunki Budapestiin ja 25 kaupunkiin, joilla on läänintason toimivaltuudet.

Kauppa ja talous

Unkarin BKT asukasta kohti on 29 400 euroa, mikä on alle EU:n keskiarvon (38 100 euroa). Sen osuus on 1,1 % koko EU:n BKT:sta.

(Lähde: Eurostat – vuoden 2023 tiedot: BKT asukasta kohti ja BKT)

(Lähde: Eurostat – vuoden 2024 tiedot: vienti ja tuonti)

Unkari EU:ssa

Talousarvio ja rahoitus

Miten Unkari hyötyy EU-rahoituksesta?

EU-rahoituksen avulla varmistetaan, että EU on jatkossakin demokraattinen, rauhanomainen, vauras ja kilpailukykyinen alue. EU rahoittaa talousarviostaan ensisijaisia tavoitteitaan ja suuria hankkeita, joita useimmat yksittäiset EU-maat eivät pystyisi yksin rahoittamaan.

EU:n jäsenyydestä saatavat hyödyt ovat huomattavasti suuremmat kuin jäsenmaiden EU:lle maksamat rahoitusosuudet. Kaikki jäsenmaat saavat etua esimerkiksi siitä, että EU:lla on sisämarkkinat ja yhteinen linja muuttoliikeasioissa, terrorismin torjunnassa ja ilmastokysymyksissä. Samaten kaikki hyötyvät panostuksista liikenneinfrastruktuuriin, julkisten palvelujen uudistuksiin, digitalisaatioon, sairaanhoitomenetelmien kehittämiseen ja muuhun yhteiseen hyvään.

Kukin EU-maa osallistuu EU:n talousarvion rahoitukseen tasapuolisesti. Mitä suurempi maan kansantalous on, sitä enemmän se maksaa.

EU:n varoissa ei ole kyse antamisesta ja ottamisesta, vaan tavoitteena on kehittää yhteisvoimin Eurooppaa ja maailmaa kaikkien kannalta paremmaksi.

EU:n tulot ja menot – vuosi- ja maakohtaista tietoa

  

EU:n rahoittamat hankkeet Unkarissa 

EU:n budjettivaroilla rahoitetaan ohjelmia ja hankkeita kaikissa EU-maissa, esimerkiksi teiden rakennusta, tieteellistä tutkimusta ja ympäristönsuojelua.

Lisätietoa EU-rahoituksesta Unkarissa