Siirry pääsisältöön

Euroopan unionin lippu – Infographic text only

Euroopan unionin lippu symboloi Euroopan unionia ja laajemmin myös eurooppalaista identiteettiä. Siitä on vuosien mittaan tullut tunnetuin eurooppalaisen identiteetin symboli.

Symboliikka ja grafiikka

Kultaisten tähtien muodostama ympyrä

  • Euroopan kansojen välinen yhtenäisyys, solidaarisuus ja harmonia.

Luku 12

  • Täydellisyyden ja yhtenäisyyden symboli.
  • Ei liity jäsenmaiden lukumäärään.

Värit

  • Kultaiset tähdet sinistä taivasta vasten.

Euroopan unionin lipun historia

8. joulukuuta 1955

Lippu otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön Euroopan neuvostossa, joka on EU:n ulkopuolinen kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö.

11. huhtikuuta 1983

Euroopan parlamentti ehdottaa, että EU:ta edeltänyt Euroopan yhteisö ottaisi lipun käyttöön.

28.–29. kesäkuuta 1985

Lipusta tulee Eurooppa-neuvoston päätöksellä Euroopan yhteisön virallinen tunnus.

29. toukokuuta 1986

Euroopan unionin lippu nostetaan ensimmäisen kerran salkoon Euroopan komission Berlaymont-päärakennuksen edessä.

Marraskuu 2015

EU:n lipun 30-vuotispäivän kunniaksi liikkeeseen laskettiin euromääräinen juhlaraha.