Siirry pääsisältöön
Euroopan unionin lippu
European Union

Perustiedot

Valtiomuoto

Malta on parlamentaarinen tasavalta, jonka parlamentti on yksikamarinen. Maan presidentin tehtävät ovat lähinnä edustuksellisia. Hallitusta johtaa pääministeri. 

Kauppa ja talous

Maltan BKT asukasta kohti on Euroopan unionin yhdeksänneksi korkein, 40 900 euroa, mikä on selvästi yli EU:n keskiarvon (38 100 euroa). Sen osuus on 0,1 % koko EU:n BKT:sta.

(Lähde: Eurostat – vuoden 2023 tiedot: BKT asukasta kohti ja BKT) 

(Lähde: Eurostat – vuoden 2024 tiedot: vienti ja tuonti)  

Malta EU:ssa

Euroopan parlamentti

Maltalla on 6 edustajaa Euroopan parlamentissa: maltalaiset Euroopan parlamentin jäsenet. Parlamentilla on toimisto kussakin EU-maassa. Euroopan parlamentin Maltan-toimisto

Euroopan unionin neuvosto

EU-maiden ministerit kokoontuvat säännöllisesti EU:n neuvostossa, joka hyväksyy EU-lainsäädäntöä ja koordinoi eri politiikan alojen toimia. Maltan hallituksen edustajat osallistuvat neuvostossa kukin oman alansa kokouksiin useita kertoja vuodessa.

EU:n neuvoston puheenjohtajuus

EU:n neuvostolla ei ole pysyvää yksittäistä puheenjohtajaa (toisin kuin komissiolla tai parlamentilla). Kukin EU-maa johtaa neuvoston työskentelyä vuorollaan puolen vuoden ajan toimiessaan neuvoston puheenjohtajamaana.  

Puolivuotiskauden aikana kukin maan hallituksen ministereistä toimii oman politiikan alansa kokousten puheenjohtajana ja voi vaikuttaa asialistalle otettaviin kysymyksiin. Ministerit edistävät myös EU:n muiden toimielinten kanssa käytävää vuoropuhelua.  

Maltan puheenjohtajakaudet: 

tammikuu–kesäkuu 2017 | heinäkuu–joulukuu 2030

Euroopan komissio

Maltasta Euroopan komission jäseneksi on valittu Glenn Micallef, jonka vastuualueina ovat sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus sekä nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluasiat. 

Komissiolla on kussakin EU-maassa paikallistoimisto eli edustusto. Euroopan komission Maltan-edustusto

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

Maltalla on 5 edustajaaEuroopan talous- ja sosiaalikomiteassa. Komitea on neuvoa-antava elin, joka edustaa työnantajia, työntekijöitä ja muita intressiryhmiä. Se antaa lausuntoja EU:n lainsäädäntöehdotuksista, jotta niissä otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon vaikutukset eri maiden työ- ja yhteiskuntaelämään.

Euroopan alueiden komitea

Maltalla on 5 edustajaaEuroopan alueiden komiteassa, joka on EU:n alue- ja paikallisedustajien kokous. Komitea on neuvoa-antava elin, joka antaa lausuntoja EU:n lainsäädäntöehdotuksista, jotta niissä otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon EU:n eri alueiden näkökulma.

Pysyvä EU-edustusto

Malta pitää yhteyttä EU:n toimielimiin myös Brysselissä sijaitsevan pysyvän edustustonsa kautta. Edustusto on verrattavissa suurlähetystöön, jonka päätehtävänä on ajaa maan etuja ja toimintalinjoja EU:ssa.

Talousarvio ja rahoitus

Miten Malta hyötyy EU-rahoituksesta? 

EU-rahoituksen avulla varmistetaan, että EU on jatkossakin demokraattinen, rauhanomainen, vauras ja kilpailukykyinen alue. EU rahoittaa talousarviostaan ensisijaisia tavoitteitaan ja suuria hankkeita, joita useimmat yksittäiset EU-maat eivät pystyisi yksin rahoittamaan.

EU:n jäsenyydestä saatavat hyödyt ovat huomattavasti suuremmat kuin jäsenmaiden EU:lle maksamat rahoitusosuudet. Kaikki jäsenmaat saavat etua esimerkiksi siitä, että EU:lla on sisämarkkinat ja yhteinen linja muuttoliikeasioissa, terrorismin torjunnassa ja ilmastokysymyksissä. Samaten kaikki hyötyvät panostuksista liikenneinfrastruktuuriin, julkisten palvelujen uudistuksiin, digitalisaatioon, sairaanhoitomenetelmien kehittämiseen ja muuhun yhteiseen hyvään.

Kukin EU-maa osallistuu EU:n talousarvion rahoitukseen tasapuolisesti. Mitä suurempi maan kansantalous on, sitä enemmän se maksaa.

EU:n varoissa ei ole kyse antamisesta ja ottamisesta, vaan tavoitteena on kehittää yhteisvoimin Eurooppaa ja maailmaa kaikkien kannalta paremmaksi.   

EU:n tulot ja menot – vuosi- ja maakohtaista tietoa 

EU:n rahoittamat hankkeet Maltassa 

EU:n budjettivaroilla rahoitetaan ohjelmia ja hankkeita kaikissa EU-maissa, esimerkiksi teiden rakennusta, tieteellistä tutkimusta ja ympäristönsuojelua.  

Lisätietoa EU-rahoituksesta Maltassa ja elpymistukivälineen varojen käytöstä.