Siirry pääsisältöön

Valtiomuoto

Slovenia on parlamentaarinen tasavalta, jonka hallituksen johtajana toimii pääministeri ja valtionjohtajana presidentti. Presidentti valitaan suorilla vaaleilla. Hallitus toimii toimeenpano- ja hallintoviranomaisena. Parlamentti valitsee pääministerin ja muut ministerit. Sloveniassa on 212 kuntaa.

 

Kauppa ja talous

Slovenian BKT asukasta kohti on 34 400 euroa, mikä on alle EU:n keskiarvon (37 600 euroa). Sen osuus on 0,4 prosenttia koko EU:n BKT:sta. 

(Lähde: Eurostat – BKT asukasta kohti ja BKT)

(Lähde: Eurostat – vienti ja tuonti)

Slovenia EU:ssa

Talousarvio ja rahoitus

Kuinka paljon Slovenia maksaa ja saa EU:ssa?  

EU:n talousarvion avulla varmistetaan, että EU on jatkossakin demokraattinen, rauhanomainen, vauras ja kilpailukykyinen alue. EU rahoittaa talousarviostaan ensisijaisia tavoitteitaan ja suuria hankkeita, joita useimmat yksittäiset EU-maat eivät pystyisi yksin rahoittamaan.  

EU:n jäsenyydestä saatavat hyödyt ovat huomattavasti suuremmat kuin jäsenmaiden EU:n talousarvioon maksamat rahoitusosuudet. Kaikki jäsenmaat saavat etua esimerkiksi siitä, että EU:lla on sisämarkkinat ja yhteinen linja muuttoliikeasioissa, terrorismin torjunnassa ja ilmastokysymyksissä. Samaten kaikki hyötyvät panostuksista liikenneinfrastruktuuriin, julkisten palvelujen uudistuksiin, digitalisaatioon, sairaanhoitomenetelmien kehittämiseen ja muuhun yhteiseen hyvään.   

Kukin EU-maa osallistuu EU:n talousarvion rahoitukseen tasapuolisesti. Mitä suurempi maan kansantalous on, sitä enemmän se maksaa.  

EU:n talousarviossa ei ole kyse antamisesta ja ottamisesta, vaan tavoitteena on kehittää yhteisvoimin Eurooppaa ja maailmaa kaikkien kannalta paremmaksi.    

EU:n tulot ja menot – vuosi- ja maakohtaista tietoa  

 

EU:n rahoittamat hankkeet Sloveniassa 

EU:n talousarviovaroilla rahoitetaan ohjelmia ja hankkeita kaikissa EU-maissa, esimerkiksi teiden rakennusta, tieteellistä tutkimusta ja ympäristönsuojelua.   

Lisätietoa EU-rahoituksesta Sloveniassa ja elpymistukivälineen varojen käytöstä