Simone Veil selviytyi hengissä natsien keskitysleireiltä. Lapsuuden traumaattiset sota-ajan kokemukset vaikuttivat siihen, että Veil sitoutui ajamaan Euroopan yhtenäisyyttä koko elämänsä ajan.
Elämä ja teot
Veilin poliittinen ura alkoi hänen valmistuttuaan juristiksi. Vuonna 1974 hänestä tuli Ranskan hallituksen terveysministeri Valéry Giscard d’Estaingin presidenttikaudella.
Pian nimityksensä jälkeen Veil ryhtyi taisteluun saadakseen abortin laillistetuksi Ranskassa. Hän onnistui siinä vasta saatuaan kansalliskokouksen opposition tuen, ja aborttilaki tuli voimaan 1975. Sitä pidettiin merkittävänä saavutuksena ja laki tunnettiin yleisesti Veil-lakina (”la loi Veil”).
Eurooppalainen visio
Kun presidentti Giscard d’Estaing pyysi Veiliä puolueensa kärkiehdokkaaksi Euroopan parlamentin ensimmäisissä suorissa vaaleissa vuonna 1979, Veil tarttui tilaisuuteen.
Hänet valittiin Euroopan parlamenttiin, joka nosti hänet parlamentin puhemieheksi. Näin Veilistä tuli ensimmäisen suorilla vaaleilla valitun Euroopan parlamentin puhemies ja ensimmäinen nainen EU-toimielimen johdossa. Kaksi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin Kaarle Suuri -palkinto tunnustuksena ansioista Euroopan yhtenäisyyden edistämisessä.
Euroopan parlamentin kunnianosoitus Simone Veilille.
(Tätä sisältöä ei ole saatavana valitsemallasi kielellä.)
Julkaisut
Lue lisää Simone Veilin elämästä, toiminnasta ja Euroopan yhdentymisen hyväksi tekemästä työstä.